"Tarina naisista 18. ikävuoden kynnyksellä vuonna 1918 ja 2018.
Tampereen yhteiskoulun lukion opiskelijat nousevat lavalle ja esittävät erilaisia kohtaloita maailmasta, jossa vihapuhe ja väkivalta pelottelevat kansan pirstaleiksi.
Someaikakauden kasvatit peilaavat elämäänsä sadan vuoden taakaiseen kahtiajakautuneeseen todellisuuteen Tampereella."
Ja asia on näin, aivan kuin Tampereen Teatterin sivuilla lukeekin.
KAHDEKSANTOISTA aka 18 aka se TYK:n proggis on jatkoa Tampereen yhteiskoulun lukion vuotuisille musiikkinäytelmille kuten #FAME, Romeo ja Julia ja Suruttomat. Nyt on aika uudelle produktiolle, joka on melkein kokonaan pelkällä naispowerilla käynnissä. Työryhmä tekee tällä hetkellä intensiivisesti töitä niin lavalla olevien muusikoiden ja näyttelijöiden puolesta kuin varjoissa toimivan pula-ryhmän ja tuotannon muodoissa.
Produktio tehdään yhteistyössä Tampereen Teatterin kanssa. Saamme käyttää TT:n puvustamoa, lavasteita ja Frenckelin lavaa. Myös TT:n väkeä on mukana tuotannon ja lavasteiden/tekniikan suunnittelun ja toteutuksen kanssa. Teksti, musiikki, liike ja näyttelijäntyö taas on täysin TYK:läisten opiskelijoiden ja opettajien kädenjälkeä. Muusikot ovat aloittaneet biisien työstämisen jo lukuvuoden alussa ja näyttelijät ovat päässeet lauteille loppu syksystä. Produktio on tällä hetkellä täydessä tohinassa niin Frenckelin lavalla kuin koulumme omissa tiloissa.
Proggiksen käsikirjoitus on saanut elää omaa elämäänsä viimevuodesta asti. Se on vaihtanut olomuotoaan ajan mittaa ja edelleen sinne on tullut juonenkäänteitä ja jatkoja. Käsikirjoittajina on ilo katsoa treeneissä, kuinka näyttelijät tekevät kunniaa tekstille ja kuinka muusikot loihtivat tunnelmaa. Eihän se helpoin teksti ole sulattaa, vaikka itse sanonkin, mutta onneksi meillä on ammatillinen asenne opettajissamme!
Mutta nyt itse tarinaan.
KAHDEKSANTOISTA kertoo useita tarinoita erilaisista ihmisistä, jotka kytkeytyät yhteen, vaikka ovat kahdelta eri vuosisadalta.
Neljä tamperelaista tyttöä: Hilma, Amira, Sanni ja Camilla joutuvat tekemään yhdessä työtä koulua varten. Salamat salamoivat oikeistolaisen Hilman ja ulkomaalaistaustaisen Amiran välillä jo alusta asti, joten ryhmätyö tuntuu mahdottomalta. Sanni ei ole varma itsestään missään määrin ja hänen ystävänään Camilla on hyvin huolissaan tästä. Ryhmätyö saadaan kulkemaan ja he alkavat tutkimaan Hilman isoisoäidin vanhoja papereita Suomen sisällissodasta. He saavat oppia paljon niin sodasta kuin itsestäänkin.
Helmi on nuori ja reipas punakaartilainen, joka on kyllästynyt sotaan, mutta jaksaa ystäviensä kanssa painaa lumihangessa eteenpäin. Hän haluaisi saada siskoonsa Hannaan yhteyden, koska häntä pelottaa tämän puolesta. Kun Helmi vihdoin sen saa, lopputulos ei ole sellainen kuin hän oli sen ajatellut. Mutta Helmi on sisukas, eikä luovuta vaikka kaikki tuntuisikin toivottomalta.
Näytelmä on täynnä vahvoja naispersoonia ja se tuo esille niin nykyajan ongelmat kuin sodan hirmuuden. Yhtymäkohtia löytyy 1918 ja 2018 tapahtumien välillä ja jos on tarkka, voi tajuta jotain hyvin mielenkiintoista.
Suurina aiheina ovat vihapuhe, rasismi ja väkivalta, jotka ovat nykypäivässä hyvin paljon esillä. Asioita ei kaunistella vaan tuodaan sellaisinaan esille. Käsikirjoittajina olemme halunneet tuoda raa'an totuuden, koska nämä ovat aiheita, joita kaunistelemalla ei saada mitään aikaiseksi.
Olisi tylsä sanoa, että tämä on kasvu tarina, mutta sitähän se on. Kaikki hahmot kasvavat tahoillaan. Elämä on alttiina niin puolella kuin toisella ja hahmot oppivat näkemään asioita uusin silmin. Ja kuka tietää, ehkä katsojakin kokee suuren mullistuksen, kun tätä katsoo. Se selviää vain tulemalla paikalle!
- Malla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti